”Tutkimuksen esittely tuli kuin tilauksesta”

DSC_0173_1203x800

Tampereella asuva Tero Huikkola oli juuri edellisenä talvena pohtinut, että mistähän löytäisi sellaisen palvelun, joka tutkisi talon lämpövuodot. Eipä aikaakaan kun Energiavarman asiantuntijat ilmestyivät kotiovelle ja tarjosivat palveluaan. Päätös yhteistyöstä oli helppo tehdä.

– Ensin hieman epäilin, kun Energiavarma oli silloin vielä niin nuori firma, että löytyykö asiantuntemusta riittävästi. Päätin kuitenkin kokeilla ja heti alusta asti vakuutuin Energiavarman asiantuntemuksesta, Tero muistelee palvelun hankkimisvaihetta.
Tutkimusvaiheessa selvitettiin vuonan 1979 rakennetun talon tiiveyttä ja rakenteita. Alipaineistetussa talossa suoritettiin mittauksia ja lämpökamerakuvauksia, joilla vuotokohdat saatiin selville. – Mitään yksittäistä laajempaa vikaa ei löytynyt, mutta lattian ja seinän rajasta tulee vetoa sekä myös yläpohjan ja seinän rajasta. Ne ovat tämän ikäiselle ja tyyliselle talolle tyypillisiä vuotokohtia, joita voidaan nyt pikkuhiljaa remontoida. – Olohuoneessa tehdään seuraavaksi remonttia ja siinä yhteydessä tarkistetaan höyrynsulkua ja tehdään vuotojen tiivistyksiä, Tero suunnittele.

Lämmityskuluihin säästöä

Ilmavuodot ja kylmäsillat voivat pahimmillaan lisätä merkittävästi omakotitalon energiakustannuksia. Tero Huikkolan mielestä tutkimuksen hinta tulee pikkuhiljaa takaisin energian kulutuksen pienentyessä. – Tärkeää on myös asumismukavuuden lisääntyminen, kun tiivistämisen seurauksena vedontunne häviää. Huikkolan talossa ilmanvaihto on toteutettu painovoimaisesti eikä sitä ole tarkoitus lähteä koneellistamaan. Ikkunaremontin yhteydessä asennettiin myös riittävä määrä korvausilmaventtiileitä. Öljylämmitteiseen taloon on hankittu nyt myös kaksi ilmalämpöpumppua, joiden antama edullinen lämpö riittää kovimpia pakkaskausia lukuun ottamatta. – Lämpöpumput tuntuvat myös liikuttavan ilmaa, jolloin se tuntuu raikkaammalta, Tero kertoo.

Energiavarman palvelusta Terolla on jäänyt todella positiivinen kuva. – Voin sanoa, että tutkimuksen avulla ihan varmasti selviää ongelmakohdat mistä lämpö karkaa. – Kun korjaustarpeet ovat tiedossa, niin niitä voi tehdä pikkuhiljaa muiden remonttien yhteydessä. – Kaikki tutkimukseen liittyvät asiapaperit, kuvat ja toimenpide-ehdotukset toimitettiin meille myös kirjallisesti, joten niihin on helppo myöhemminkin palata, Tero kertoo. – Tutkimukseen kuului myös energiatodistus, jota tarvitaan, jos joskus olemme myymässä taloamme.

Perustiedot, kohde Huikkola:

– 4 -henkinen perhe Tampereella
– 120 m2 L-mallinen omakotitalo
– Rakennusvuosi 1979
– Öljylämmitys, lisäksi kaksi ilmalämpöpumppua, joita käytetään kesällä myös viilennykseen

Kategoria(t): Kokemuksia Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.